Suuttumisen anatomia #1

Keskustelin eräänä päivänä asiakkaani kanssa suuttumisesta, erityisesti siitä miksi suututaan, mistä asioista ja milloin. Valmennuksen näkökulmasta asia kirvoitti minua miettimään suuttumista hieman tarkemmin muutaman kysymyksen kautta.

Miksi ihmiset suuttuvat?

Tämän kysymyksen ymmärtämiseksi minun on heittäydyttävä pohtimaan aihetta henkilökohtaisemmasta näkökulmasta. Työelämässä ja siviilissä voimakkaimmin minua suututtaa epäoikeudenmukaisuus, itse sen kohteeksi joutuminen tai kanssaihmisten epäoikuedenmukainen kohtelu. Suuttumista aiheuttaa yleisimmin omien arvojeni vastainen toiminta ja käyttäytyminen sekä haluttomuus yrittää ymmärtää toisten ihmisten näkökulmia. Karvat nousevat pystyyn, kun ollaan ehdottomia, moralisoidaan, käyttäydytään pelkurimaisesti tai ryhdytään takinkääntäjiksi. Minua suututtaa myös kunnioituksen puute ja epärehellisyys, turha kontrolli ja epäolennaisuuksiin tarttuminen sekä opettamisen takia opettaminen ja aliarviointi. Ja kyllä, olen varmasti syyllistynyt useimpiin edellä mainittuihin asioihin myös itse työurallani.

Miksi nämä asiat suututtavat?

Huomaan, että aika moni asia suututtaa minua ja huomaan myös, että edellä mainitut asiat ovat suuttumiseni laukaisevia tekijöitä. Suuttuminen kumpuaa usein jostain aiemmin koetusta tilanteesta, kokemuksesta tai asiasta. Ja kuten jo aiemmin totesin, suuttuminen kumpuaa usein oman arvomaailman vastaisesta toiminnasta. Toisaalta suuttuminen käynnistyy joskus myös omasta ylivertaisesta näkemyksellisyydestä, mielipiteestä ja tahdosta. Suuttuminen voi olla sitä, kun joku toinen kehtaa ja uskaltaa olla eri mieltä, joku toinen tietää paremmin kuin sinä. Suuttuessa on helppoa välttää toisen kuuntelemista ja ymmärtämistä. Suuttuminen on reaktio, omaa kykenemättömyyttä käsitellä epämiellyttäviä tunteita ja vastakkainasettelua. Suuttuminen on puolutusmekanismi ja helppo tie ulos vaikeasta tai epämiellyttävästä tilanteesta. Oikeutan suuttumisen itselleni, koska minua on kohdeltu huonosti, minua ei ole ymmärretty eikä kuunneltu niin kuin haluaisin.

Vai onko asia kuitenkaan ihan näin yksioikoinen?

Minulle suuttuminen on oman keskeneräisyyden ja kyvyttömyyden ilmenemismuoto. Suuttuminen on usein myös negatiivinen kokemus, kuluttava ja uuvuttavakin. Suuttuminen on kuitenkin joskus myös paikallaan, tarpeellista ja toivottavaakin muutoksen aikaansaamiseksi. Ja siinä mielestäni piilee suuttumisen yksi tärkein tehtävä - muutoksen aikaansaaminen. Suutunko siksi, että minua nyt vain sattuu ärsyttämään enkä osaa käsitellä tilannetta ja minussa herääviä tunteitani. Vai suutunko mieluummin siksi, että sillä voisi olla jotain merkitystä, mahdollisuus vaikuttaa, tilaisuus muutoksen aikaansaamiseen.

Miksi sinä suutut ja miksi sinun kannattaisi suuttua?