Miten kohtaan suuttuneen henkilön? Tämä on tuttu aihe kaikille, mutta keinot kiireisessä työelämässä usein unohtuvat. Tavallisesti toisen ihmisen suuttumukseen reagoidaan tunteella. Suuttuminen ei välttämättä ole aina hyökkäys henkilökohtaisesti sinua kohtaan. Suuttuminen on ihmisen sen hetkisessä elämäntilanteessa, sen hetkisessä mielentilassa, sen hetkisessä 5 sekunnin aikaikkunassa tapahtuva reaktio, jolla ei välttämättä ole mitään tekemistä sinun kanssasi.
Sinä voit itse vaikuttaa ainoastaan siihen, miten suhtaudut asioihin ja tilanteisiin. Et voi vaikuttaa toisen ihmisen tapaan suuttua. Voit kuitenkin vaikuttaa siihen, miten itse suuttumiseen suhtaudut. Omalla esimerkillä on valtava voima ja oma asenne voi ratkaista monia haastavia tilanteita.
Miten sitten voisit itse tilanteeseen suhtautua? Kokosin muutaman ehdotuksen suuttuneen ihmisen kohtaamiseen. Kokeile omalla vastuulla ja kerro miten kävi.
1 Laske kymmeneen, tylsääkin tylsempi ja tutumpi ohje. Kuitenkin toimii 100 % varmuudella. Ei ketuta enää läheskään yhtä paljon, kun ei suoralta kädeltä reagoi vaan ajattelee ensin. Ota siis askel taaksepäin, hengitä ja anna ensireaktion mennä ohi.
2 Nuku yön yli. Saat kiukkuisen sähköpostin ja siihen tekisi mieli vastata saman tien tulikivenkatkuisesti ja lyödä ehkä myös luu kurkkuun. Ei kannata. Yleensä sillat on sen jälkeen poltettu ainakin puoliväliin asti ja tilanteen korjaaminen on entistä vaikeampaa. Nuku yön yli ja jos vielä senkin jälkeen haluat kirjoittaa sen tulikivenkatkuisen meilin, niin ehkä se on sitten tarpeen. Lyön vetoa, että lyöt rakentavammin luun kurkkuun kuin jos olisit tehnyt sen heti meilin saatuasi.
3 Ole nöyrä, mutta älä nöyristele. Kuuntele vastapuolen argumentit, yritä aidosti ymmärtää ja kerro vasta sitten mitä mieltä olet asiasta. Toisen ihmisen aito kohtaaminen, inhimillisyys ja sitä kautta nöyryys ei ole nöyristelyä vaan mielestäni kypsyyttä ja vastuullisuutta.
4 Pyydä anteeksi tai pahoittele, vaikka sinusta siihen ei olisi mitään syytä tai asia ei ole ollut sinun vastuullasi. Pahoittelu usein lieventää vastapuolen suuttumusta, koska hän on silloin pettymyksessään tullut kuulluksi. Kuulluksi tulemisen tunne on usein parasta lääkettä suuttumisen lieventämiseen. Empatia ja kuunteleminen ovat merkkejä siitä, että toisella ihmisellä on merkitystä ja hänestä ollaan kiinnostuneita.
5 Keskity omiin tunteisiin ja kokemuksiin. No kun sinä aina… Tämä on varmaan monelle tuttua. Toisen syyttämisen ja toiselle vastuun sälyttämisen sijaan keskity omiin tunteisiin ja kokemuksiin. Esimerkiksi vaikka, että minusta tuntuu kurjalta kuulla, että ajattelet noin. Minua harmittaa, että olet kokenut asian näin eikä se ollut tarkoitukseni. Lähesty asiaa itsesi kautta, silloin olet rakentavalla pohjalla.
6 Ota aikalisä. Ehdota, että keskustellaan tästä sitten, kun tunteet ovat molemmilla hieman laantuneet. 30 minuuttia oikein käytettynä antaa takuuvarmasti paremman lopputuloksen ristiriitatilanteessa. Vertaa kahta esimerkkiä: 1) Huudatte 30 min pää punaisena toisillenne ja lähdette ovet paukkuen huoneesta. Kaikille paikalla olijoille jää huono fiilis, joka voi pahimmillaan johtaa vaikka turhaan saikuttamiseen. 2) Ota tarpeellinen aikalisä ja keskustele sen jälkeen tunteiden laannuttua siitä, mistä nyt kenkä puristaa oikeasti ja mitä asialle voisi mahdollisesti tehdä. Lopputuloksena sinulla on vastassa kuulluksi tullut vastapeluri, jonka ongelma on otettu tosissaan. Mahdollisesti luvassa voi olla myös ymmärrystä sinua ja näkemyksiäsi kohtaan.
7 Halaa suuttunutta jos olet rohkea ja se sopii persoonaasi tai tilanteeseen. Se usein riisuu aseista kovimmankin tekijän.
コメント