Mitä on työnohjaus?

Työnohjaus on työmuotona erityisesti sote-sektorilla hyvinkin tuttu, mutta yritysmaailmassa sana aiheuttaa usein kulmien kurtistelua. “Siis tuleeko joku kertomaan mulle miten mun pitää tehdä mun työtä?” Ei tule. Tai siis en ainakaan minä tule. Toisaalta saatetaan odottaa, että “eikös työnohjaaja tule ratkaisemaan meidän kaikki ongelmat ja kertoo meille miten se tehdään”. Ei näinkään.

Työnohjauksen määritelmään pätee samat lainalaisuudet kuin rakkaaseen lapseen - sillä on monta nimeä. Suomen työnohjaajat ry (STOry) määrittelee työnohjauksen seuraavalla tavalla:

Työnohjaus on oman työn tutkimista, arviointia ja kehittämistä, joka tapahtuu koulutetun työnohjaajan avulla. Se on työhön, työyhteisöön ja omaan työrooliin liittyvien kysymysten, kokemusten ja tunteiden yhdessä tulkitsemista ja jäsentämistä.

Valitettavasti on todettava, että työnohjaus sanana kuvaa melko huonosti sitä, mitä se todellisuudessa on. Seuraavassa kuvaan hiukan tarkemmin omaa ajatustani siitä, mitä työnohjaus minulle tarkoittaa ja miten asiakkaani ovat sitä kuvanneet.

Työnohjauksesta on hyötyä kaikille

Työnohjausta voidaan hyödyntää monenlaisissa tilanteissa joko yksilöllisesti tai ryhmässä.

Erityisen hyödyllistä työnohjaus on johtavassa asemassa työskenteleville ammattilaisille, jotka kohtaavat työssään monenlaisia henkilöstöön, työn kehittämiseen, tulospaineisiin tai muutoksiin liittyviä haasteita.

Työnohjauksessa voidaan ratkoa työyhteisön konflikteja, kehittää ihmisiä ja työtä, syventyä yhteisesti tunnistettujen tärkeiden teemojen pariin, jakaa hyviä käytäntöjä, ymmärtää ja sietää paremmin muutoksia, reflektoiden kehittää omaa ja toisten tekemistä, harjoitella vuorovaikutusta tai vaikka tutkia ja kehittää omaa ammatti-identiteettiä.

Olen itse voimavarakeskeinen ja dialoginen työnohjaaja ja siksi minulle on tärkeää rakentaa erilaisista näkemyksistä yhteistä ymmärrystä samalla löytäen uusia näkökulmia. Ehkä jopa jotain sellaista, mitä ei ole aiemmin tullut ajatelleeksi.

Työnohjaus voi olla siis myös hautomo innovaatioille ja uusille ideoille.

Lähtökohtaisesti työnohjausta voi mielestäni hyödyntää kaikessa ihmisten ja työn kehittämisessä oli tavoite sitten mikä tahansa.

Tavoitteellinen työnohjaus

Tavoitteista puheen ollen, työnohjauksessa on aina tärkeä tunnistaa yhteiset tavoitteet. Saatan esittää kysymyksen siitä, miksi ja mihin me haluamme käyttää aikaa yhdessä. Olen kuullut paljon palautetta asiakkailtani siitä, että työnohjaus on ollut aiemmin ongelmissa vellomista, leikkejä tai huonon olon oksentamista ja olo saattaa olla kahta kauheampi työnohjauksesta lähtiessä. Se ei missään nimessä ole työnohjauksen tarkoitus ja olen surullinen aina kun jollakin on tällaisia kokemuksia.

Tässä kohdassa on varmaan hyvä mainita, että pätevä työnohjaaja on aina koulutettu ammattilainen. Valitettavasti työnohjaajaksi voi kutsua itseään vaikka pätevyyttä kyseiseen ammattiin ei ole tullut hankkineeksi ja siksi kentällä työskentelee jonkin verran myös epäpätevää porukkaa. Joten tsekkaa aina taustat ja pyydä vaikka referenssejä tai työnäytettä jos et ole varma.

Työnohjaaja ei ole se, joka julistaa totuutta. Jokainen ihminen on aina itse oman työnsä paras asiantuntija.

Tämä on aina oma lähtökohtani ja siitä ei ole koskaan varaa poiketa. Työnohjaajan tehtävä ei ole neuvoa ja osoitella virheitä vaan auttaa ihmistä itseään oivaltamaan asioita, jotka vahvistavat hänen omaa toimijuutta. Toimijuudella tarkoitan tässä sitä, miten ihminen voi itse aktiivisesti vaikuttaa omaan työhönsä, asenteisiinsa, motivaatioonsa, ajatteluunsa, toimintaansa ja toisaalta tunnistaa niitä asioita, joihin ei pysty vaikuttamaan. Työnohjauksen onnistumisen kannalta on ensiarvoisen tärkeää onnistua rakentamaan turvallinen ja luottamuksellinen ilmapiiri, jossa jokainen uskaltaa tuoda esiin omat ajatuksensa. Työnohjaajan tehtävä onkin luoda tilaa, aika ja mahdollisuus avoimelle dialogille ja kannustaa, tukea ja jopa haastaa ihmisiä jakamaan ajatuksiaan, ideoitaan, tunteitaan ja kokemuksiaan.

Voimme oppia toisiltamme jos olemme valmiita kuuntelemaan, katselemaan ja havainnoimaan sekä tutkimaan omaa sisäistä dialogiamme eli sitä, miksi tulkitsemme ja koemme asiat näin, mitä se kertoo minusta itsestäni ja millä kaikilla muilla tavoilla voisin ajatella, puhua, kokea tai tuntea.

Viimeisimmässä ryhmätyönohjauksessa eräs ohjattava totesi palautetta kysyessäni, että:

“ Tämä työnohjaus oli voimaannuttavaa, eikä yhtään niin tunkkaista, mihin hän oli pitkällä työurallaan tottunut. Mentiin syvään päähän ja tultiin turvassa pois. Ja meillä oli hauskaakin. ”

Tässä kuvastuu ilokseni se, mistä työnohjauksessa pitäisi olla kysymys. Ohjattava sai työnohjauksesta korjaavan kokemuksen, itselleen jotakin uutta, päästiin turvallisessa ympäristössä pohtimaan syvällisiäkin asioita, löydettiin konkreettisia työkaluja työssä jaksamisen ja asiakkaiden kohtaamisen tueksi, naurettiin, liikututtiin, paljastettiin rohkeasti itsestä asioita, joita ei oltu aiemmin sanottu ääneen.

Ohjattavan vastuu

Työnohjaaja ei ole kuitenkaan kaikkivoipa. On hyvä ymmärtää, että ohjaukseen osallistuvat ihmiset luovat aina oman ja yhteisen sen hetkisen todellisuutensa. Työnohjaaja voi tehdä paljon, käyttää työkalupakissaan olevia menetelmiä, ohjata keskustelua ja auttaa ihmisiä parhaan taitonsa ja kokemuksensa mukaan. Loppujen lopuksi vastuu on kuitenkin aina ihmisillä itsellään siitä, mitä he tuovat mukanaan työnohjaukseen ja ottavat mukaansa sieltä lähtiessään.

Työnohjaaja ei ole taikuri, joka saa kaikki puhumaan, kehittymään, parantamaan mahdolliset huonot tapansa tai joka korjaa rikki menneen. Työnohjaaja voi tarjota kaiken kokemuksensa, osaamisensa, ammattitaitonsa, empatiansa ja halunsa auttaa ohjattavien käyttöön. On sitten ohjattavien asia, mitä he tuolla kaikella haluavat tehdä.

Tätä kaikkea ja paljon muutakin on työnohjaus. Jokainen työnohjaaja on erilainen ja kaikki tekevät työtään omista lähtökohdistaan, taustoistaan ja osaamisestaan käsin. Tärkeintä on valita juuri sinulle/ teille sopiva ammattilainen. Olenko se minä? Soita 0401727951 tai laita viestiä niin otetaan selvää.

Miten voit auttaa itseäsi saavuttamaan tavoitteesi?

Kiekonheittäjä Sanna Kämäräinen kirjoitti taannoin blogissaan ajatuksistaan Diipin itsetuntemusvalmennuksesta. Yhteinen matka Sannan kanssa alkoi syksyllä 2019.

Käy lukemassa Sannan omasta blogista lisää hänen ajatuksistaan.

Kiitos Sannalle heittäytymisestä, rohkeudesta ja avoimuudesta. Hänen kanssaan oli todella inspiroivaa työskennellä ja hänellä on paljon annettavaa myös valmentajalle oman työn kehittämiseksi.

Jos juttu herätti kiinnostuksesi tai lisäkysymyksiä, niin soita ja jutellaan lisää.

Jaana, 0401727951

Vieraskynä: Sofitan sosiaalityöntekijän ajatuksia työstä ja työnohjauksesta

Täydentävänä työvoimana työskentelevä sosiaalityöntekijä uusien haasteiden edessä

Kun sosiaalityöntekijä siirtyy perinteisestä kuntaan tehtävästä virkatyöstä uudenlaiseen maailmaan, yksityisen välittämänä työskenteleväksi täydentäväksi työvoimaksi, voi koko työnkuva – ja sitä myöten myös tarpeet työhön saatavalle tuelle ja esim. työnohjaukselle – mennä uusiksi, vaikka näennäisesti jatkaisikin jopa aiempaa vastaavassa virassa. Kunnat palkkaavat yritysten kautta täydentävää työvoimaa sosiaalityön tehtäviin tyypillisesti silloin, kun tekijää ei löydy avoimilta työmarkkinoilta ja työt uhkaavat jäädä tekemättä tai näin on jo käynyt.

Täydentävänä työvoimana pääseekin usein lyhyellä varoitusajalla mukaan kriisiytyneisiin tilanteisiin, joissa kaikilla osapuolilla on kovat odotukset pelastavasta enkelistä. Usein tilaajan ajatus on myös tilapäisestä työpanoksesta eikä pysyväisjärjestelystä, mikä omalta osaltaan haastaa sosiaalityöntekijän miettimään omaa työtään uudesta vinkkelistä.

Täydentävää työvoimaa edustavana sosiaalityöntekijänä pääsee siis hyppäämään suoraan vauhdista kyytiin. Mitä useammassa kunnassa pääsee työskentelemään, sitä hienoimmille näköalapaikoille pääsee myös sen suhteen, miten eri tavoin asiat voidaan eri kunnissa järjestää. Tätä kautta syntynee myös pikkuhiljaa oma näkemys siitä, miten omaa työpanosta olisi kunnissa tarkoituksenmukaisinta hyödyntää, jotta mahdollisesti lyhytkin työpanos olisi juuri sitä, mitä kukin kunta toivoo. Ei ihan helppo tehtävä, kun monesti kunnissakin saattaa olla kriisin keskellä epäselvää, millä tolalla asiat ovat ja miten niitä tulisi priorisoida. Täydentävän työvoiman sosiaalityöntekijänä onkin äärimmäisen hyödyllistä uskaltaa avata suunsa ja keskustella työyhteisössä näistä odotuksista ja tarpeista ja omista havainnoista mahdollisimman avoimesti silläkin uhalla, etteivät asiat aina ole kovin hyvällä tolalla.

Myös työyhteisössä asema tietyllä tavalla ulkopuolisena jäsenenä on erilainen kuin perinteisessä virassa. Tavallaan oman roolinsa voisi jopa nähdä jonkunlaisena konsulttina: ulkopuolelta on ehkä helpompi havaita, mikä tietyssä työyhteisössä ja työtavoissa toimii ja mikä mahdollisesti ei niinkään. Omien havaintojen rakentava sanoittaminen on avainasemassa, jos asioihin toivotaan myös muutosta, ei pelkästään akuuttien tulipalojen sammuttamista. Joskus voi toki olla niinkin, että kriisiapu on juuri se, mitä toivotaan, eikä millekään muulle ole tilausta. Silti olisin taipuvainen ajattelemaan, että täydentävänä työvoimana on sosiaalityöntekijällä ainutlaatuinen mahdollisuus tarjota kunnille jotain ylimääräistä perustyön ohella, kunhan havaintojen esittäminen ei käänny vastaanottajien korvissa ikäväksi ulkoapäin tietämiseksi.

Tietyllä tapaa työyhteisön ulkojäsenenä lyhytaikaisesti työskentelevänä myös tarpeet tuelle ja työnohjaukselle ovat todennäköisesti erilaiset kuin muilla työyhteisön jäsenillä. Toki on varmasti hyödyllistä, jos pystyy osallistumaan myös työyhteisön yhteiseen työnohjaukseen, käsiteltiinpä siellä sitten asiakastapauksia tai työyhteisön muita asioita.

Kun aika on kuitenkin rajallista, itse olen kokenut äärimmäisen hyödyllisiksi vain täydentävän työvoiman sosiaalityöntekijöille järjestetyt omat työnohjaukset. Niissä tulee näkyväksi oma erilainen rooli työyhteisössä ja se, millaisia mahdollisuuksia tai haasteita muissa kunnissa työskentelevät ovat kokeneet. Kokemus siitä, ettei ole yksin, auttaa jaksamaan, vaikka useimmiten omassa kunnassa onkin ainoa ei-perinteisessä virkasuhteessa oleva.

Erillisessä työnohjauksessa pääsee myös tarvittaessa tuulettamaan ja purkamaan paineita – ainakin itse olen kokenut, että täydentävänä työvoimana työskennellessä tulee helposti asetettua itselle turhankin kovia paineita, miten pelastaa kriisiytynyt tilanne rajallisin resurssein. Erilliset työnohjaukset tarjoavat myös foorumin, jossa kehittää yhdessä omaa roolia täydentävänä työvoimana ja miettiä, mitä lisäarvoa kunnat saavat, kun ne palkkaavat täydentävää työvoimaa.

Tämä on uudenlaisten työsuhteiden lisääntyessä tärkeää pioneerityötä, jota on hienoa olla mukana kehittämässä jo näin alkuvaiheessa. Ja mitä kaikkea mahdollisuuksia sosiaaliala voimassaolevan lainsäädännön puitteissa tarjoaakaan, kun vaan antaa ajatuksille siivet!