Etsi
  • Jaana Mattila

Miten kohtaan suuttuneen henkilön? Tämä on tuttu aihe kaikille, mutta keinot kiireisessä työelämässä usein unohtuvat. Tavallisesti toisen ihmisen suuttumukseen reagoidaan tunteella. Suuttuminen ei välttämättä ole aina hyökkäys henkilökohtaisesti sinua kohtaan. Suuttuminen on ihmisen sen hetkisessä elämäntilanteessa, sen hetkisessä mielentilassa, sen hetkisessä 5 sekunnin aikaikkunassa tapahtuva reaktio, jolla ei välttämättä ole mitään tekemistä sinun kanssasi.

Sinä voit itse vaikuttaa ainoastaan siihen, miten suhtaudut asioihin ja tilanteisiin. Et voi vaikuttaa toisen ihmisen tapaan suuttua. Voit kuitenkin vaikuttaa siihen, miten itse suuttumiseen suhtaudut. Omalla esimerkillä on valtava voima ja oma asenne voi ratkaista monia haastavia tilanteita.

Miten sitten voisit itse tilanteeseen suhtautua? Kokosin muutaman ehdotuksen suuttuneen ihmisen kohtaamiseen. Kokeile omalla vastuulla ja kerro miten kävi.

1 Laske kymmeneen, tylsääkin tylsempi ja tutumpi ohje. Kuitenkin toimii 100 % varmuudella. Ei ketuta enää läheskään yhtä paljon, kun ei suoralta kädeltä reagoi vaan ajattelee ensin. Ota siis askel taaksepäin, hengitä ja anna ensireaktion mennä ohi.


2 Nuku yön yli. Saat kiukkuisen sähköpostin ja siihen tekisi mieli vastata saman tien tulikivenkatkuisesti ja lyödä ehkä myös luu kurkkuun. Ei kannata. Yleensä sillat on sen jälkeen poltettu ainakin puoliväliin asti ja tilanteen korjaaminen on entistä vaikeampaa. Nuku yön yli ja jos vielä senkin jälkeen haluat kirjoittaa sen tulikivenkatkuisen meilin, niin ehkä se on sitten tarpeen. Lyön vetoa, että lyöt rakentavammin luun kurkkuun kuin jos olisit tehnyt sen heti meilin saatuasi.


3 Ole nöyrä, mutta älä nöyristele. Kuuntele vastapuolen argumentit, yritä aidosti ymmärtää ja kerro vasta sitten mitä mieltä olet asiasta. Toisen ihmisen aito kohtaaminen, inhimillisyys ja sitä kautta nöyryys ei ole nöyristelyä vaan mielestäni kypsyyttä ja vastuullisuutta.


4 Pyydä anteeksi tai pahoittele, vaikka sinusta siihen ei olisi mitään syytä tai asia ei ole ollut sinun vastuullasi. Pahoittelu usein lieventää vastapuolen suuttumusta, koska hän on silloin pettymyksessään tullut kuulluksi. Kuulluksi tulemisen tunne on usein parasta lääkettä suuttumisen lieventämiseen. Empatia ja kuunteleminen ovat merkkejä siitä, että toisella ihmisellä on merkitystä ja hänestä ollaan kiinnostuneita.

5 Keskity omiin tunteisiin ja kokemuksiin. No kun sinä aina… Tämä on varmaan monelle tuttua. Toisen syyttämisen ja toiselle vastuun sälyttämisen sijaan keskity omiin tunteisiin ja kokemuksiin. Esimerkiksi vaikka, että minusta tuntuu kurjalta kuulla, että ajattelet noin. Minua harmittaa, että olet kokenut asian näin eikä se ollut tarkoitukseni. Lähesty asiaa itsesi kautta, silloin olet rakentavalla pohjalla.


6 Ota aikalisä. Ehdota, että keskustellaan tästä sitten, kun tunteet ovat molemmilla hieman laantuneet. 30 minuuttia oikein käytettynä antaa takuuvarmasti paremman lopputuloksen ristiriitatilanteessa. Vertaa kahta esimerkkiä: 1) Huudatte 30 min pää punaisena toisillenne ja lähdette ovet paukkuen huoneesta. Kaikille paikalla olijoille jää huono fiilis, joka voi pahimmillaan johtaa vaikka turhaan saikuttamiseen. 2) Ota tarpeellinen aikalisä ja keskustele sen jälkeen tunteiden laannuttua siitä, mistä nyt kenkä puristaa oikeasti ja mitä asialle voisi mahdollisesti tehdä. Lopputuloksena sinulla on vastassa kuulluksi tullut vastapeluri, jonka ongelma on otettu tosissaan. Mahdollisesti luvassa voi olla myös ymmärrystä sinua ja näkemyksiäsi kohtaan.

7 Halaa suuttunutta jos olet rohkea ja se sopii persoonaasi tai tilanteeseen. Se usein riisuu aseista kovimmankin tekijän.





  • Jaana Mattila

Keskustelin eräänä päivänä asiakkaani kanssa suuttumisesta, erityisesti siitä miksi suututaan, mistä asioista ja milloin. Valmennuksen näkökulmasta asia kirvoitti minua miettimään suuttumista hieman tarkemmin muutaman kysymyksen kautta.


Miksi ihmiset suuttuvat?

Tämän kysymyksen ymmärtämiseksi minun on heittäydyttävä pohtimaan aihetta henkilökohtaisemmasta näkökulmasta. Työelämässä ja siviilissä voimakkaimmin minua suututtaa epäoikeudenmukaisuus, itse sen kohteeksi joutuminen tai kanssaihmisten epäoikuedenmukainen kohtelu. Suuttumista aiheuttaa yleisimmin omien arvojeni vastainen toiminta ja käyttäytyminen sekä haluttomuus yrittää ymmärtää toisten ihmisten näkökulmia. Karvat nousevat pystyyn, kun ollaan ehdottomia, moralisoidaan, käyttäydytään pelkurimaisesti tai ryhdytään takinkääntäjiksi. Minua suututtaa myös kunnioituksen puute ja epärehellisyys, turha kontrolli ja epäolennaisuuksiin tarttuminen sekä opettamisen takia opettaminen ja aliarviointi. Ja kyllä, olen varmasti syyllistynyt useimpiin edellä mainittuihin asioihin myös itse työurallani.


Miksi nämä asiat suututtavat?

Huomaan, että aika moni asia suututtaa minua ja huomaan myös, että edellä mainitut asiat ovat suuttumiseni laukaisevia tekijöitä. Suuttuminen kumpuaa usein jostain aiemmin koetusta tilanteesta, kokemuksesta tai asiasta. Ja kuten jo aiemmin totesin, suuttuminen kumpuaa usein oman arvomaailman vastaisesta toiminnasta. Toisaalta suuttuminen käynnistyy joskus myös omasta ylivertaisesta näkemyksellisyydestä, mielipiteestä ja tahdosta. Suuttuminen voi olla sitä, kun joku toinen kehtaa ja uskaltaa olla eri mieltä, joku toinen tietää paremmin kuin sinä. Suuttuessa on helppoa välttää toisen kuuntelemista ja ymmärtämistä. Suuttuminen on reaktio, omaa kykenemättömyyttä käsitellä epämiellyttäviä tunteita ja vastakkainasettelua. Suuttuminen on puolutusmekanismi ja helppo tie ulos vaikeasta tai epämiellyttävästä tilanteesta. Oikeutan suuttumisen itselleni, koska minua on kohdeltu huonosti, minua ei ole ymmärretty eikä kuunneltu niin kuin haluaisin.


Vai onko asia kuitenkaan ihan näin yksioikoinen?

Minulle suuttuminen on oman keskeneräisyyden ja kyvyttömyyden ilmenemismuoto. Suuttuminen on usein myös negatiivinen kokemus, kuluttava ja uuvuttavakin. Suuttuminen on kuitenkin joskus myös paikallaan, tarpeellista ja toivottavaakin muutoksen aikaansaamiseksi. Ja siinä mielestäni piilee suuttumisen yksi tärkein tehtävä - muutoksen aikaansaaminen. Suutunko siksi, että minua nyt vain sattuu ärsyttämään enkä osaa käsitellä tilannetta ja minussa herääviä tunteitani. Vai suutunko mieluummin siksi, että sillä voisi olla jotain merkitystä, mahdollisuus vaikuttaa, tilaisuus muutoksen aikaansaamiseen.


Miksi sinä suutut ja miksi sinun kannattaisi suuttua?





  • Jaana Mattila

Päivitetty: 30. joulu 2018

Hei kaikille ja tervetuloa mukaan. Ajattelin, että näin aluksi voisin kertoa muutaman totuuden itsestäni niin tiedätte kenen kanssa olette tekemisissä. Olen (omasta mielestäni) ikinuori, vuonna 1981 syntynyt toimeen tarttuva, sinnikäs ja auttamishaluinen yrittäjä. Olen kotoisin Paimiosta, nykyinen kotini mieheni ja kahden koirani kanssa sijaitsee Kirkkonummella. Talo tuli rakennettua ja siitäkin voi yllättäen oppia kaikenlaista itsestään sekä toisista. Ja rakentamisesta.


Ammattitaitoni ja ymmärrykseni tiimien toiminnasta, ihmisten välisistä suhteista sekä työelämästä on karttunut ihmissuhteiden, yksilö- ja joukkueurheilutaustan, musiikkiharrastuksen, partion, 20 vuoden työelämässä mukana olon, jatkuvan oppimisen, koulutuksen, valmennuksen ja yrittämisen kautta.

Kuten kaikki, minäkin olen kokenut elämässäni erilaisia asioita - parisuhteita, niiden haasteita, eroja ja rakastumista. Luonut ystävyyssuhteita ja menettänyt niitä. Erästä partiokaveria lainaten: ”tehnyt asiat aina 110 %”. Joskus olisi jotain voinut jättää tekemättä, joskus tehdä sittenkin. Rakastan luontoa, eläimiä, kotiani ja perhettäni. Positiivisuus on hyveeni, kärsimättömyys ei niinkään. Kaikesta huolimatta ja juuri siksi olen tänä päivänä aidosti sitä mitä olen. Luotan vahvasti ammattitaitooni, elämänkokemukseeni, intuitioon ja ihmistuntemukseeni sekä pyrin aina huomioimaan toiset ihmiset ympärilläni. Vanhempieni kautta olen saanut osani pohjalaisesta itsepäisyydestä, tekemisen meiningistä ja karjalaisesta iloisuudesta. Perhettäni on kiittäminen myös lämmöstä, vieraanvaraisuudesta ja kannustuksesta, jota ei ole koskaan puuttunut.


Muistan unelma-ammattini hyvin. Barbien kanssa leikkiessäni puin ne aina jakkupukuun ja korkokenkiin, koska halusin tulla isona bisnesnaiseksi. Leikkiautotkin kiinnostivat ja paras kaikista oli tummansininen Saab 99. Ehkä tyyli ja maku on matkalla hiukan muuttunut, jakkupukuja en omista enkä Saabiakaan. Mutta tätä, mitä nyt saan tehdä työkseni, voin kutsua unelma-ammatiksi - omalla tavallaan bisnesnaisen työksi.


BLOGI

AIEMMAT POSTAUKSET